Aihearkisto: Keittiö

Keittiösuunnitelmaa

keittiö

14.1.14

Nyt alkaa oleen suunnitelma hyvällä mallilla. Topi-keittiöiltä tuli juuri suunnitelmasta luonnos ja luulen että se vastaa aika pitkälti valmista. Tosin saareke jää pois.

Budjetti muutosten suhteen on pitänyt hyvin, sillä olen saanut toisista blogeista suuntaa antavaa vinkkiä niiden hinnoista. Se mitä niistä ei selvinnyt, oli apteekkarikaapin hinta. Sen kustannus on 580€. Karuselli puolestaan 150€.

Muutoksia tehtiin:

  • ikkunan alle : siinä olisi ollut kaappi ja kapea laatikosto, ja ne päätettiin vaihtaa laatikostoihin.
  • Samoin kylmälaitteita tulee kaksi, yhden sijaan.
  • Oikeassa kulmassa alhaalla on nurkkakaappi, jonne tulee karuselli kattiloille.
  • Astianpesukone integroidaan mikron alle ja sen
  • oikealle puolelle on lisätty apteekkarin kaappi.
  • Vetimet vaihdetaan sellaisiin, että ovet näyttävät vetimettömiltä (kuvissa erilaiset, kuin tulee).
  • Liesituuletin vaihdettu valkoiseen
  • Allas vaihdettu mustaan

Meille tulee keittiöön vielä metrin leveä vitriini astiasäilytykseen, eli tilaa pitäisi olla ihan kivasti. Todennäköisesti kuitenkin totean myöhemmin, että tilaa olisi voinut olla enemmän :P

Yhteistyö Topi-keittiön kanssa on ollut nopeaa ja vaivatonta. Meillä on täällä Tampereella ollut hyvä myyjä/edustaja. Kai nämäkin asiat on niitä kemioiden kohtaamisia ja on tärkeätä, että ollaan samalla aaltopituudella. Positiivista on ollut kommunikoinnin sujuminen ja sähköpostia on vaihdettu puolin ja toisin turhia aikailematta.

Keittiön allas on Blancodalagon silgranit kivimassa-allas, joka kestää hyvin kulutusta.
Musta väri   on valittu ryhdittämään yhdessä liesitason kanssa muuten niin vaaleata keittiötä. Musta on myös kätevä, kun siinä ei näy ihan kaikki rasvatahrat ;D

allas

Keittiön taso on vaihdettu mustaksi, koska tällä hetkellä ajatuksena olisi saada lattiasta lämpimiä sävyjä sisustukseen ja tuo taso olisi rajoittanut lattian valintaa.

Kuva lopullisesta keittiösuunnitelmasta

Kuva lopullisesta keittiösuunnitelmasta